Koulujen kasvisruokapäivä mii laik...

Tunnustan minä olen sellainen kamala, kiittämätön kakara, että kertakaikkiaan en ole syönyt kouluruokaa.

Syy: joka ikinen kerta, kun vakuutin itseni siitä, että minun pitää syödä kouluruokaa ja olla kiitollinen...

Käy näin: No niin rohkeasti sinne jonoon, ja perunaa ja kastiketta lautaselle. Joka kerta, ihan joka kerta, lautasellani oli kammottava möntti jotain, mikä ei todellakaan ole lihaa. Kerran eräs "lihanpala" näytti mini-sydämeltä. (Arvatkaa vaan maistuiko ruoka kovin, kun lautasella lilluu pala niveltä.)

Lempiruokani koulussa olivat pinaattikeitto ja puurot, koska saatoin olla varma, että niistä ei löydy sattumia. Sama sattumakammo on seurannut minua yliopistollekin, jossa useammin tulee valittua kasvisruokavaihtoehto.

Voin tietysti olla vain joku luonnonoikku, mutta mielestäni pienellä rahamäärällä saa paljon maittavampaa kasvisruokaa. Plussaa ovat tietty myös ilmastovaikutukset jne. Luulenpa kuitenkin, että eivät ne ole se päälimmäinen syy, miksi viikottaista kasvisruokaa havitellaan.

Huvita toki itseäsi tällä, eihän sitä vakavana voi katsella.

Voit myös kertoa oman lemppariargumenttisi, minun oli: Kasvissyönti lisää tyypin 2 diabetesta-- Täytyy sanoa, että veti aika hiljaiseksi. Taidanpa perustaa kebabbilan ja käyttää tuota mainossloganina.

Tästä voit tarkastaa omat lempparikasvisruokani:

Saiturin pasta
Täytetyt paprikat
Kasvissosekeittoa ja grissineitä

Plus monet muut.