Päätin sitten osallistua Moumou:n haasteeseen, ja aloittaa paremman elämän. Ja olla mukana koko vuoden. Päätökset tapojen parantamisesta ovat oikeastaan toinen nimeni. Minä aloitan paremman elämän noin joka neljäs tunti.
Mutta oikeastaan tämä parempi elämä alkoi jo ennen ko. haastetta:
Tammikuussa pidin herkkutaukoa ja tammi-helmikuun vaihteessa olin kaksi viikkoa Scarsdale-dieetillä. Ei ollut helppoo oikeesti.

Helmikuu alkaa olla lopuillaan, mutta tämän kuukauden parannukseni on ollut panostaminen opiskeluun. Päädyin jopa olemaan niin radikaali, että Tampereella viettämiäni päiviä kulutin Metson lukusalissa pänttäämässä ravitsemustiedettä. Tulos ei ollut aivan toivottu, mutta siitä ei kyllä nyt voi syyttää minun laiskuuttani.
Samoin olen yrittänyt saada luettua ikuisuusprojektilta tuntuvaa, selkään hengittävää solubiologiaa.

Maaliskuuhun palataan sitten kohta.