Minulla oli melko pitkä päivä yliopistolla keskiviikkona ja kun uuvuksissa viimein pääsin tänne kolmanteen kerrokseen ovella odotti ylläri... kukkapaketti. WTF?? Siinä se olla möllötti samalla paikalla kuin joulukranssi vähän yli kuukausi sitten. Korttikin oli ja minun nimeni. Ihan olin hämilläni.

Esakin siinä ehti kotiin ennen kuin sain pakettia avatuksi. Selittelepä siinä sitten, että ei minulla ole pienintäkään aavistusta, kuka minulle kukkia ihan ovelle asti lähettelisi. =) 

Paketin avattuani sieltä paljastui kaunis punainen ruusu.

Korttikin oli, jossa toivottiin ystävänpäivää.

Epäilen, että kyseessä ei kuitenkaan ollut kovin salainen ihailija, vaan rakas ystävä. Varmahan en voi olla. =)

Tästä tuli mieleen toinen ruusu, jonka antajaa en saanut koskaan selville. Turussa ekana syksynä postiluukussani oli punainen ruusu. Tämä tosin oli sen verran myös pelottavaa, etten pimeällä meinannut uskaltautua kauppaan, sillä alaovi on lukittuna aina.

Tänään tulee toinen ystävä kylään ja mennään vähän opiskelijahäppäröimään. Tarvisi vissiin mennä tonkimaan niitä muovisia viinilaseja alavarastosta, sillä onhan se viinillä jalallinen lasi oltava vaikka 15 asteen pakkasessa. :D