Hmm... Hyydytettyä mansikkakakkua on ennenkin esitelty blogissani, mutta kertaushan on tunnetusti opintojen äiti.

Tällä kertaa yllätin kaikki (eniten ehkä itseni) tekemällä murupohjan, keksipohjan asemesta.

Pohja:

100g margariinia
n. 3 dl vehnäjauhoja
1,2 dl sokeria
1 muna

- Sekoitetaan kulhossa keskenään jauhot, sokeri, margariini ja muna --> valmistuu murotaikina.
- Taikina levitetään voidellun irtopohjanvuoan pohjalle (vaihtoehtoisesti voi pohjan väliin laittaa leivinpaperin).
- Paistetaan pohjaa uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

1248016405_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täyte:

10 liivatelehteä (hienoinen epäilys, että vähempikin riittäisi, mutta takuuseen en mene)
pakastemansikoita (esim. yksi pussi)
6 dl maustamatonta jugurttia
5 tl vaniljasokeria
0,7 dl sokeria

- Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
- Soseutetaan mansikat, ja lisätään joukkoon jugurtti, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoitetaan.

1248016430_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Liivatelehdistä puristetaan ylimääräinen vesi pois ja ne sulatetaan noin kolmeen ruokalusikalliseen kuumaa vettä. Jäähdytetään hieman ja sekoitetaan mansikkamassaan.

- Täyte kaadetaan pohjan päälle ja muutamassa tunnissa (okei ehkä tunnissa) kakku on valmis nautittavaksi.

1248016439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juu Taina apinoin sinua koristelussa. :D Sinun oli hienommin.